Väkivalta eläinten koulutuksessa

Oikeutta Eläimille-eläinoikeusjärjestö julkaisi 24.2.2020, vetoomuksen suojelukoirien kouluttamisen väkivaltaisuudesta. Oikeutta Eläimille järjestö on salakuvannut materiaalia saadakseen asiaa eteenpäin. Videot ovat kuvattu Saksanpaimenkoiraliiton alaosaston koulutuksissa Paimiossa ja Loviisassa. Oikeutta Eläimille järjestö vaatii Kennelliiton asettavan alan kokeet ja kilpailut tauolle, kunnes koulutuksen järjestäjät voivat uskottavasti osoittaa, että harjoitustavat ovat muuttuneet pysyvästi. He vaativat myös, että eläinsuojeluviranomaiset ottavat harjoitukset tehovalvontaan. 

Aiheesta voit lukea myös mm. Yleltä.

En käy sen kummemmin uutisten tai alkuperäisin esilletuojan kertomuksia läpi, vaan keksityn omaan mielipiteeseeni ja omaan näkemykseen. Olen pahoillani jo etukäteen valtaisasta sanaoksennuksesta mikä seuraava teksti todennäköisemmin on.

Väkivallan laajuus

Väkivalta ja eläinten kaltoinkohtelu ei valitettavasti koske vain suojelua. Olen nähnyt ja kuullut muissakin lajeissa käytettävän epäeettisiä koulutusmenetelmiä. Monesti myös kisoissa koira saa kuulla kunniansa epäonnistumisesta, eikä se suinkaan rajoitu siihen kuulemiseen. Osa ohjaajista purkaa koiraan negatiiviset tunteet treeneistä ja kisoista. Pääasiassa virheet johtuvat ohjaajasta itsestään, eikä koirasta. Silti koira on se, joka vastaanottaa sen kaiken.

On hyvä, että aihe herättää keskustelua, mutta mielestäni katsontakanta on liian kapea tämän hetkisen kohun vuoksi. Se rajoittuu nyt VAIN suojeluun. On totta, että suojelussa on käytössä myös apuvälineitä, joita ei Suomen lain mukaan saisi käyttää. Näitä tuskin kovin monessa muussa lajissa on käytössä, mutta ihan yhtälailla koiran potkiminen, remmillä läimiminen, hapettaminen, hyppyesteen rimalla lyöminen yms. on väkivaltaa eläintä kohtaan. Sama toisin päin, on monia lajeja ja ohjaajia, jotka kouluttavat koiriaan positiivisin keinoin, myös suojelussa. 

Voi olla, että harrastamisen ja kouluttamisen kannalta on hyödyllistä asettaa kilpailut ja koulutukset tauolle (korona valitettavasti on asettanut kilpailut jo tauolle), sekä tarkemman tarkkailun alaiseksi, mutta jos puhutaan vain suojelusta, ei vaikutus liene niin suuri, mitä sen tulisi olla. Muissa lajeissa voidaan edelleen jatkaa kouluttamista epäeettisin keinoin pimennossa muulta maailmalta. Mutta onko sitten taas sekään oikein, että kaikki koiraharrastukset ja koiraurheilu olisi valtaisan syynin alla ja kaikki koulutukset ja kokeet olisi katkolla. Nehän on valitettavasti jo valtaosassa seuroja katkolla vallitsevan koronatilanteen vuoksi.

Voisiko olla mahdollista kehittää järjestelmää, kouluttajien tarkempaa seulontaa (mikäänhän ei estä yksityisiä ihmisiä aloittamasta kouluttamaan toiminimellä missä ja milloin tahansa), sekä jotain kouluttaja-ajokorttia? Miksei koira-alalle, tai laajemmassa mittakaavassa eläinalalle sovelleta tietynlaisia vaatimuksia, tai ammattisuojattuja nimikkeitä? Missä vaiheessa ammattitutkinnon käyneet kouluttajat saavat oikeasti sen arvon mikä pitäisi? Silloin kouluttajat ainakin olisivat opiskelleen nykyaikaisia koulutusmetodeita. Tämäkään ei toki takaa sitä, että he noudattavat niitä käytännössä koulutustyössään.

Väkivaltaa valitettavasti näkee myös tavan koiranomistajien keskuudessa, ihan täällä taajamassa. Siitä en edes ala kirjoittamaan.

"If I could be half the person my dog is, I'd be twice the human I am." - Charles Yu

Millä kokemuksella minä puhun?

Monet on varmasti sitä mieltä, että minun on aivan turha puhua tällä kokemuksella, mutta puhun silti, koska aihe koskettaa itseänikin. Olen haaveillut vuosia saksanpaimenkoirasta ja moni asia johti siihen, että sitä tosiaan vain haaveiltiin vuosia. Rodun tilanne, mutta myös harrastuspuolen tilanne. Tavoitteenani oli päästä harrastamaan suojelua saksanpaimenkoiran kanssa. Kuitenkin tiesin, että en halua kouluttaa koiraani sillä vanhalla tyylillä missä ajatellaan, että koiran kunnioitus tulee pelon kautta. Ei. Haluan, että koirani luottaa minuun ja haluaa työskennellä kanssani. Sama juttu, minun on varmaan aivan turha puhua tällä kokemuksella, kun en ole ennen näin vietikkäitä koiria omistanut ja harrastanut niiden kanssa.

Uskon, että väkivalta tulee kuvioihin siinä vaiheessa kun taidot loppuvat. Pk puoli näyttää tulevan muutenkin hieman jäljessä koulutuksellisesti. käytetään paljon mm. houkuttelua (mikä ei tietenkään ole väärin), eikä kouluteta koiria aktiivisuuden ja tarjoamisen kautta. Itse ainakin tykkään touhuta nimenomaan tarjoamisen kautta. Siinä koira saa itse oivaltaa, ymmärtää syy-seuraussuhteen, saa itseluottamusta ja oppii oppimaan. Ja tietenkin yleistämään, jolloin eri käytöksien tarjoaminen vahvistuu. Niitä voi sitten vahvistaa pienin kriteerein tai vaikka koko käytös kerrallaan, jos mahdollista. Uskon (minun kapea kokemukseni puhuu), että tämmöisten koirien ja ohjaajien välillä ei myöskään ole yhtä vahvaa suhdetta. Suhde vaikuttaa myös koiran halukkuuteen tehdä töitä ohjaajan kanssa. Uskon myös, että koirat laitetaan liian vaikeisiin tilanteisiin, joissa ne eivät pysty tekemään vaadittuja asioita. Ei olla oikeasti otettu huomioon oppimisen lainalaisuuksia. Ei olla nostettu häiriötä pienin kriteerein. Ei olla varmistuttu siitä, että koira aikuisten oikeasti osaa tämän asian. Ajatellaan, että kyllä se osaa sen, tai että sen pitäisi osata ja sitten tulee rankkua kun koira ei toimi halutulla tavalla. Eikä missään vaiheessa ajatella sitä, että ollaankohan oikeasti opetettu koira niin hyvin, että se osaa sen tilanteessa kuin tilanteessa ja vaikka juuri tässä häiriössä?

Ai niin. Ja se millä kokemuksella minä puhun: yksi osa käymistäni koulutuksista on hyväksytysti suoritettu eläintenkouluttajan ammattitutkinto. Koirien kanssa harrastamista on kertynyt jo joitain vuosia muutamista eri lajeista ja työskennellytkin olen koirien kanssa eri tyyppisten asioiden parissa jo liki 4 vuotta. Lisäksi voin myöntää, että omassakin käytöksessäni on parantamisen varaa ja on ollut paljonkin. Mutta jokainen päivä on tuonut lisää, jokainen päivä on opettanut minulle jotain ja jokainen päivä voin (ainakin kuvitella olevani) olla entistä parempi koiranomistaja ja -ohjaaja.

"You can usually tell that a man is good if he has a dog who loves him." - W. Bruce Cameron

Meillä jokaisella on parannettavaa. Ja opittavaa!

Vaikka kuinka olisi kiva ajatella olevansa täydellinen, en sitä ole, eikä kukaan muukaan. Virheitä sattuu niin koirien kuin ihmistenkin kanssa, se on vain inhimillistä. Toivottavasti yleensä ylilyönnit ovat tahattomia, jostain ulkoisesta (tai sisäisestä) tekijästä johtuvia. Kiire, stressi, väsymys, sairaudet, paine, tavoitteet, you name it. Itselläni on selkeästi pahimmat ylilyönnit tapahtunut sinä aikana kun olemme asuneet hometaloissa. Kyllä, hometaloissa! Jatkuva kuukausien mittaiset sairastelut, väsymys, jaksamattomuus ja kadonnut elämänilo on selkeästi vaikuttanut kärsivällisyyteen, hermoihin ja jaksamiseen niin koirien kuin lastenkin kanssa. Olenkin tästä aiheesta hieman jo kirjoitellut aiemmin otsikolla 'opittu avuttomuus'. Vaikka varmasti kyseisellä koiralla on perintötekijöissään alttiutta (ja koko kyseisellä rodulla) arkuuteen ja huonoihin hermoihin, en ainakaan omalta osaltani ollut tukemassa sen kasvua ja kehitystä parempaan suuntaan. Osa roduista ei myöskään tarvitse edes fyysistä väkivaltaa, vaan jo paineistaminen saa aikaan valtavia ja vakavia seurauksia.

Ylilyönteihin on myös muita syitä, kuten kokemattomuus, tiedon ja taidon puuttuminen, sekä jonkun ihmisen sanomiset. Yleensä ihminen jota katsoo ylöspäin, saa istutettua vaikka mitä ajatuksia ja jopa perusteltua ne - tai sitten ei. Perusteluja ei välttämättä edes kaipaa, jos vain uskoo niin lujasti siihen ihmiseen ja hänen taitoonsa. Voisinpa sanoa jopa omasta kokemuksesta, että joskus ne huiput kouluttajat tuntuvat jopa jumalilta! Nuorena tyttönä uskottiin sinisilmäisesti "guruihin" tai niihin kokeneempiin koiraharrastajiin. Vaikka nyt jälkeenpäin ajateltuna osa heistä ei mitään guruja ole ollutkaan. Tähän vaikuttanee myös omat luonteenpiirteet, halu miellyttää ihmisiä ja halu tulla hyväksytyksi. Silloin tekee monia asioita ajattelematta, tai vastoin omia ajatuksia vain saadakseen haluamaansa - hyväksyntää. Siitä ei nyt kuitenkaan sen enempää.

Iän karttuessa ja enemmän alaa opiskellessa on oppinut jonkin verran itseluottamusta, luottoa, että kyllä mä tiedän ja osaan (aina ei kyllä siltä tunnu!). Vuosien saatossa on oppinut seisomaan omien sanojen ja valintojen takana ja perustelemaan ne. Vuosian saatossa opitut asiat on sisäistänyt ja ottanut osaksi omaa elämää siten, ettei niitä enää edes tarvitse opetella. Ne tulevat luonnostaan. On opittu huonosta koiranomistajasta keskinkertaiseksi ja ehkä jopa siitä hieman paremmaksi. Muistan varmaan liki kaikki huonot valinnat ja teot, jotka olen eläinten kanssa tehnyt. Ja mitä vanhemmaksi kasvan, sen paremmin toivottavasti osaan välttää sudenkuopat ja hyvittämään ne niille meistä riippuvaisille luonnonkappaleille, jotka eivät eläissään satuttaisi meitä henkisesti, eikä fyysisesti samojen asioiden vuoksi, kuin me niitä.

"When humans act with cruelty we characterize them as 'animals', yet the only animal that displays cruelty is humanity."  - Anthony Douglas Williams