Harrastuksien sopivuus ja sen vaikutus normaaliin arkeen
Jäin pohtimaan tänään eri koiraharrastuslajeja ja niiden sopivuutta kulloisellekin yksilölle. Sofia on jäänyt liian vähälle osalle blogin suhteen, kuten koko blogi muutoinkin. Sofia ja sen koulutus on kuitenkin aika suuri osa arkeani, niin ihan perusarjessa, kuin harrastuksissakin.
Tämä kirjoitus koskeekin suurimmalta osin Sofiaa, sen arki-elämää, sekä sen harrastustaustaa.
Pohjustan hieman tätä kirjoitusta sillä että Sofia on, kuten moni jo tietääkin, meille helmikuussa 2019 muuttanut Espanjasta tullut rescue. Näin jo tarhalla heti tavatessani Sofian, että siinä on potentiaalia mihin vain, joten niimpä se lähti mukanani Suomeen. Alusta asti Sofia on laittanut minua koetukselle. Sillä on huomattavasti voimakkaampi saalisvietti, mitä aiemmilla, tai nykyisillä koirilla on ja on ollut. Arjen toimivuuden kannalta tärkeimpiä asioita on lenkkeilyn sujuvuus, sillä koirani lenkkeilevät pääasiassa irti. Sofia joutui alussa käyttämään kuonokoppaa, jotta ei pääsisi toteuttamaan epätoivottua käytöstä, joka kumpusi saalisvietistä. Ärsykkeenä toimi lauman kelpiet, jotka juoksivat vapaina. Samoin kaikki muut nopeasti juoksevat koirat, joiden kanssa satuimme ulkoilemaan. Käytöksen katkaiseminen ja sen kautta saalispäämäärän saavuttamattomuus auttoi alkuun. Kuonokopan kanssa Sofia sai ruokapalkkiota ollessaan rauhallisempi. Kun tilanteet helpottui, pääsi se pois kuonokopastaan ja otettiin lelupalkka mukaan kuvioihin. Lelulla sain kanavoitua saalisvietin haluamaani kohteeseen, eli palloon. Ennakointi oli, ja on edelleen todella tärkeää. Varmaan suurin yksittäinen osa-alue koulutuksessa, sillä ilman ennakointia ja tämän yksilön koiranlukutaitoa käytös pääsisi vahvistumaan maksimaalisesti. Saalisvietti on itsestään palkkautuva, kuten moni muukin koiralle lajityypillinen käyttäytyminen. Koulutusta ei toki auta se, että Espanjassa ollessaan Sofia on päässyt toteuttamaan tätä käytöstään edellisen omistajan kokemattomuuden vuoksi. Oikea-aikaisella ennakoinnilla ja opetetulla pallolle tulolla on saatu lenkkeily paljon rauhallisemmaksi. Silti edelleen, näin 1,5v jälkeenkin pallo kulkee mukana lenkillä - AINA. Todennäköisesti tulee kulkemaan aina. Lenkillä teemme myös paljon tottista, jolla pidän huomiota itsessäni, tyydytän Sofian työhaluja, vahvistan suhdettamme ja sen tottelevaisuutta. Pääasiassa alku spurttailujen jälkeen Sofia hakeekin paljon kontaktia ja tarjoaa mieluisia tehtäviä, kuten seuraamista ja maahanmenoa. Sofialle on luontaista kantaa asioita, joten monesti se saa juosta pallo suussa, eikä näin ollen välitä muista juoksevista koiristakaan.
Lenkkeilyn lisäksi olemme kulkeneet tekemässä pohjia agilityyn. Pohjien rakentaminen on ollut aika suunnittelematonta ja hidasta, mutta toisaalta Sofia on kerennyt kehittyä ja kasvaa, sekä oppinut kestämään häiriötä hieman enemmän. Uskon sen tulevan yhteistyömme kautta, sekä sen, että Sofia on oppinut palkkautumaan itse työnteosta. Sillä on aivan erilainen moottori ja motivaatio työntekoon mitä kelpiellä. Pakokin on melko diisseli verrattuna Sofiaan. Sofia aloitti nyt syksyllä ensimmäisen ohjatun agilityryhmän ja kunnialla saatiin suoritettua se. Jo ryhmähaussa ilmoitin kouluttajalle, että minua hieman jännittää Sofian suhtautuminen muihin koiriin. Jokaisen kerran yhtenä tavoitteena oli, että Sofia ei mene saaliin puolelle muiden koirien suhteen. Alkeiskurssilla tämä onnistui enemmän kuin hyvin. Sofia pystyi myös tekemään uusia juttuja, viemään jo opittuja asioita pidemmälle, sekä keskittymään treenaamiseen minun kanssa. Yleensä otettiin ja otetaan edelleenkin enemmän tilaa yhtä aikaa muiden kanssa tehdessä, esim. putkijuttuja. Saatan mennä kentän toiseen laitaan, tai jopa toiselle kentälle. Alla yksi video Sofian kepeistä. Video on jo elokuulta. Keppikujaa on kavennetty ja ohjureita häivytetty.
Palataas agilitystä takaisin tottisteluun. Kuten jo mainitsin Sofialla on suurempi palo tehdä töitä minun kanssa mitä Pakolla, joten aika monesti lenkeilläkin tulee treenattua niitä juttuja vain Sofin kanssa. Olemme tehneet pääasiassa seuraamista ja maahanmenoja, jonka kyllä huomaa. Ne ovat vahvempia, kuin muut jutut. Sofi ei myöskään osaa edes perusasentoa.
Facebookissa törmäsin Ostyn järjestämään Pärssisen Pipan tottisluentoon ja klinikkaan. Päätin viime hetkellä ilmoittaa itseni ja Sofian sinne. Luento oli kiva muistutus erinäisistä asioista miten rakentaa hyvä harrastuskoira. Luennolla käsiteltiin mm. koiran ominaisuuksia, motivaatiota, palkkaamista, virettä jne. Sain aiheesta 8 sivua muistiinpanoja a5 koossa.
Kivoin oli kuitenkin päästä esittelemään Sofiaa Pipalle. Pipa on ollut opettajanani Kannuksessa suorittaessani eläintenkouluttajan ammattitutkintoa. Varmasti aikanaan kun Sofia tuli julki, oli monella ihmettelemistä millainenhan koira sieltä oikein tulee. Pipa ei kertaakaan ollut nähnyt Sofiaa, sillä lähiopetusjaksot oltiin jo käyty läpi tuon ulkomaan työharjoittelun aikaan. Vaikka treeniaika oli kai ehkä tarkoitettu ongelmien korjaamiseen, ideoiden saamiseen tms. en kokenut, että meillä olisi sinällään ongelmia tottiksen kanssa. Luennolta otin ajatuksena katsoa sosiaalinen palkkaaminen ja sitten itseäni mietityttänyt seuruussa koiran etäisyys minuun. Sosiaalinen palkka lähti sujumaan luontevasti. Se vain jostain syystä on jäänyt täysin hyödyntämättä. Samalla katsottiin seuraamista ja kuinka ollakaan, paikka seuraamiseen oli paljon parempi mitä lenkillä. Oletan sen johtuvan pienemmästä häiriöstä, jolloin myös keskittyminen helpottuu ja paikka paranee. Alussa Sofia on selkeästi kauempana, jonka pitäisi korjautua perusasennon opettamisella, sekä siitä seuraamaan lähdöllä. Palkkana toimii niin nami, kuin lelu. Sain Pipalta mukavaa kuultavaa Sofiasta ja hieman into tokon harrastamiseen nousi. Mietin sen olevan myös itselleni näyttöä, mikäli sikäli joskus hankin pk-puolelle olevan koiran. Pk-tottikseen Sofian kanssa ei hyövytä, sillä sillä ei ole pk-oikeuksia, eikä näin ollen oikeutta kisata sillä puolella. Kuitenkin tokossa pystymme kisaamaan ihan samalla tavalla kuin agilityssä. Arvokisoihin toki ei ole asiaa.
Jäin miettimään tokoa myös Sofian itsensä ja sen luonteensa kannalta. Pipan mielestä se on selkeästi tokoainesta oleva koira, josta olen kyllä täysin samaa mieltä. Toko tekisi äärimmäisen hyvää Sofian vireen hallinnalle, sekä meidän yhteistyölle. Jopa agilitytreeneissä se on väläyttänyt aivan mielettömiä paikkamakuita tilanteissa, joissa se ei ole niitä ennen tehnyt, saati treenannut. Olen jättänyt sen nyt kahdesti rataan tutustumisen ajaksi paikkamakuuseen, eikä se ole hievahtanutkaan sieltä. Ei, vaikka vieressä oleva koira on karannut omasta paikkamakuustaan. Nyt viimeisimmässä treenissä se ei meinannut tulla edes vapautuksella - sitä ei olla selkeästi treenattu! Sofialle näyttäisi olevan paikkamakuu yksi vahvimpia asioita mitä se osaa ja olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen tästä. Pakonkaan paikkamakuuta ei voi siksi kutsua. Ei se ole koskaan siellä pysynyt. Toki en ole yhtä paljoa sitä treenannut muualla, kuin hallilla, jossa sillä on aina vire korkealla ja odotusarvo jo agilityssä. Tämän agilityähkyn, tai -masennuksen keskellä tottistelu on ollut oikein piristävää ja olen alkanut tykästyä siihen enemmän, kuin aiemmin.
Sofin kohdalla jäin miettimään myös agilityn sopivuutta sille. Se on muutenkin nollasta sataan alta aikayksikön kiihtyvä koira (tietyillä ärsykkeillä), sen kanssa ei ole ongelmia saada nostettua virettä (saalis), mutta haasteita tuo sille muiden koirien kanssa treenaaminen, mikäli muut koirat tekevät vauhdikkaita asioita (mega häiriö). Kiihdyttääkö agility - ja sen tuottamat treeniolosuhteet - Sofiaa liikaa? Näkyykö se arjessa? Vaikuttaisiko toko yksistään - tai agilityn rinnalla - asiaan parantavasti? Kuinka paljon ja kummassa vaihtoehdossa? Olisiko kiihkeälle koiralle ja sen luonteelle sopivampi laji, jossa pysytään rauhallisena, eikä haeta maksimaalista nopeutta ja ketteryyttä? Olisiko se "pitkäikäisempi" harrastuskoira rauhallisemmassa lajissa? Miten stressi? Ei sillä väliä onko se hyvää vai huonoa stressiä, se kuluttaa silti. Ja uskon, että agility on huomattavasti enemmän stressaavaa Sofialle, kuin esim. toko. Toisaalta, mikäli tokon tuo agilityn rinnalle, parantaisiko se vireen hallintaa ja säätelyä? Voisinko tokon kautta tuoda rauhallisuutta myös agilitykentälle klassisen ehdollistumisen kautta? Vaikkei muiden ajatuksilla sinänsä ole väliä, mitä muut agilityharrastajat ajattelevat siitä, etten halua ottaa kaikkia tehoja irti lupaavasta koirastani?
No, varsinaisesti näiden asioiden kanssa ei ole ongelmia. Työtä teettää eniten saalivietti, joka kohdistuu muihin koiriin, sekä epävarmuus. Sekin tietty kohdistuu muihin koiriin. Tämmöisiä ajatuksia tänään. Ja muutamalta edelliseltä päivältä.
Laitetaan loppuun piristykseksi Elenan, 9v, ja Sofian pieni seuruupätkä. On ne molemmat aika taitavia likkoja.