Epäonnistunut kantoaika ja kipukäytös
Varoitus! Blogitekstissä on kuva, joka voi järkyttää herkempiä.
Haluan kirjoittaa lyhyen tekstin meidän epäonnistuneesta kantoajasta, "synnytyksen" kipukäytöksestä ja siitä, kuinka vähäistä kivun näyttäminen voi olla.
Koiramme Nuutti astutettiin syksyllä. Tarkoituksena oli teettää sillä toinen pentue, sillä ensimmäinen pentue osoittaitui menestykseksi.
Ensimmäinen pentue syntyi 3,5v sitten. 1 narttu ja 7 urosta. Näin pentue sai nimekseen Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Yksi kääpiöistä jouduttiin lopettamaan n. 14 viikon iässä ja avauksessa selvisi, että pennulla oli synnynnäinen sydän- ja munuaisvika. Mutta ei siitä sen enempää. Viisi pentua on kuvattu 0/0 kyynärillä ja A/A lonkilla, sekä kolmelta on lausuttu selkä terveeksi. Kaikille kuudelle urokselle on kaadot, osalle pitkälti toistakymmentä ja yhdellä on ensimmäinen ykköstulos hirvenhaukkukokeesta haukuttuna.
Nuutti astutettiin onnistuneesti toista pentuetta varten kolmena päivänä ja kuten edellisessäkin pentueessa, jo parin viikon kohdalla siitä näki, että se on tiineenä. Kävimme kuitekin ultrassa varmistamassa asian vrk28. Pentuja näkyi selkeästi ainakin kolme. Vatsa kasvoi jonkin aikaa, kunnes se hieman tyssäsi. Kävimme röntgenissä vrk52 ja siellä näkyi enää yksi pentu, joka vaikutti liian röntgenharvalta. Pennun asento kuvassa oli myös ihmeellinen. Tarkistimme asian ultralla noin viikon päästä ja siinä ainokainen pentu vaikutti normaalilta ja voivan hyvin. Samassa kohdunsarvessa vaikutti olevan keskenmenneen pennun jäännökset.
Olin hankkinut stetoskoopit pentuetta varten, jotta voin kuunnella pennun sydänääniä. Koko aikana kun sykkeitä kuulin, kuulin vain yhdet sydänäänet. Liikkeet tuntui huonosti, ihan viimeisilläkin päivillä. Sydämensykkeet kuitenkin tuntuivat ja näkyivät! En ole koskaan ennen kuullut, että pennun sydämenlyönnit voisivat näkyä päällepäin ja jo kokenut kasvattajaystävänikin sanoi, että ei ole mahdollista. Eläinlääkäri oli myös epäileväinen ultrauksessa, mutta kun hän totesi, että sikiövettä on aika vähän, voisi se kai ollakin mahdollista. Tähänkin syy selvisi hieman myöhemmin.
Lämmöt laski 63/61vrk astutuksista. Jo ennen lämpöjen laskua samana päivänä Nuutti läähätteli ja lipoi suupieliään. Käytös oli erilaista kuin ensimmäisen tiineyden kohdalla. Enemmän tuli mieleen närästely, mutta muuten se ei vaikuttanut närästävältä. Seuraavaksi ajattelin kipua, sillä saattoihan avautuminen olla käynnissä. Voi kuinka väärässä olinkaan..
Edellisen tiineydenkin avautuminen oli pitkä. Niin pitkä, että silloinkin soitin jo eläinlääkäriin, että kohta tullaan, mutta onneksi silloin ei tarvinnutkaan. Tällä kertaa 35h lämpöjen laskusta lähdettiin klinikalle. Koko aikana ei ollut minkäänlaisia merkkejä avautumisesta tai supistuksista. Olin yöllä jo soittanut kahdelle päivystävälle ja kysynyt mielipidettä, mutta kun pennun sykkeet katosivat tuolloin 35tunnin kohdalla, pakkasin emän autoon ja ajoin Pohjois-Suomen Eläinsairaalaan. Nuutti ultraan, ei löytynyt pennun sykkeitä. Salia valmisteltiin ja hoitaja tuli laittamaan Nuutille tippaa. Tässä vaiheessa Nuutti oli huomattavasti normaalia väsyneempi. Ajattelin sen olevan oikeasti vain väsynyt. Ei löytynyt suonta ensimmäisellä yrityksellä, eikä toisella. Hoitaja vaihtui ja pistettävä jalka, ei löytynyt vieläkään. Nuutin asentoa muutettiin makuuasennosta istumaan ja se ei itse kannatellut itseään, jouduin ottamaan ja tukemaan Nuutin jalkojani vasten. Vihdoin löytyi suoni ja saatiin kanyyli perille. Nukutuslääke sisään ja koira saliin. Jäimme ystäväni kanssa odottamaan. Aika tuntui pitkältä. Kello taisi olla jotain 5.30 luokkaa kun saavuimme klinikalle ja Nuutin luo pääsin heräämöön joskus klo 8 jälkeen. Tällä välin oli suurta tunteiden vuoristorataa, sillä ensin hoitaja tuli ilmoittamaan, että pennulle löytyi sykkeet. Pieni toivon pilkahdus. Seuraavaksi hoitaja tuli ilmoittamaan, että pentu valitettavasti menehtyi ja kysyi saisiko Nuutin kohdun poistaa. Se oli täynnä vihreää mätää. Lupa myönnetty. Halusin nähdä pennun. Siitä ei kuulemma ollut eläjäksi, vaikka se oli haukkonut happea kohdusta pois ottaessa. Alla kuva pennusta.
Ei voi käsittää mitä on tapahtunut, mutta en ole itse tämmöiseen ennen törmännyt. Väsyneenä ja surun murtamana en halunnut ajatellakaan mitään avaukseen laittamista, joten tämä jäänee mysteeriksi. Mutta kehittymisen ja toisten pentujen keskenmenon ajankohdan mukaan jotain lienee sattunut viikoilla 5/6.
Nuutin herääminen leikkauksesta oli yhtä taistoa myös. Siihen meni 2,5h aikaa, Nuutti oli ikenistään vaalea ja hengitystiheys aika matala. Otettiin varuilta verikokeet, muttei niissä ollut juurikaan poikkeavaa. Nuutti oli menettänyt suuren määrän verta, jonka vuoksi todennäköisesti Nuutti kävi aika heikkona, eikä jaksanut herätä. Jälkeenpäin kavereiden kanssa pohdiskelleena, verenpaineet olivat romahtaneet ennen leikkuria, silloin kun suonet eivät löytyneet ja sen kunto romahti. Onneksemme olimme silloin klinikalla! Aina kannattaa luottaa itseensä!
Nuutti oli myös leikkauksen jälkeen hyvin kipeä. Ei yhtään oma itsensä. Vaikka se sai olla yksinään kanssamme useita päiviä, ei se päästänyt myöhemminkään toisia koiria lähelle itseään. Vasta ehkä pari viikkoa leikkauksesta, sen käytös alkoi normalisoitua.
Jälkikäteen mietittynä Nuutin kipukäytöstä "avautumisen" aikana, ei se ollut kummoista. Pientä läähättelyä ja lipsuttelua, mutta voitte kuvitella kuinka kipeä se on varmasti ollut. Eli todellakin, jokainen muutos koirassa tulee ottaa vakavasti aina kun vähänkin epäilee kipua. Vaikkei epäilisikään. Yleensä muutokset kivun kanssa tapahtuvat hitaasti, jolloin silmä tottuu siihen, eikä huomaa muutosta. Kuvatkaa koirianne, merkitkää ylös niiden käytöstä tietyissä tilanteissa, ajankohtina jne. Muutokset on helpompi huomata, kun on jotain konkreettista mihin verrata.
Kuulin jäsenkorjausviikonlopulla, että jonkin tutkimuksen mukaan 95% omistajista eivät tunnista koiransa kipua. Minusta se on aika huolestuttavaa. Tämä kertoo kuinka pitkälle koirat oikeasti peittävät kipua ja kuinka huonosti me omistajat osaamme kiputuntemuksia tulkita.